Tervetuloa sivuillemme tutustumaan Könkäänvaaran väkeen!
Olemme nelihenkinen Järvisen perhe, ja asumme Suomen suurimmassa kunnassa Inarissa, Keväjärven kylässä Ivalossa. Könkäänvaara näkyy kotimme ikkunasta ja on antanut nimen kennelillemme.
Miesväkeä perheessämme edustaa Jussi, ja emäntänä toimii Susanna. Päähäärääjät ovat tyttäremme Juulia (s.2006) ja Vilja (s.2008). Koirat ja metsästys on meidän molempien yhteinen harrastus, ja pikkuhiljaa lapsetkin ovat kasvamassa koiratouhuihin mukaan.
Kasvatamme pienimuotoisesti lyhytkarvaisia saksanseisojia sekä karkeakarvaisia mäyräkoiria, ensimmäinen mäyräkoirapentue Könkäänvaaran kenneliin syntyi v.2002 ja saksanseisojapentue v.2004.
Viimeisin pentue syntyi syyskuussa 2010 saksanseisojanartullemme Friidulle, tämän G-pentueen elämää voi seurata omasta blogista
täällä.
Kasvatustyömme päämääränä on terveet, riistaveriset metsästyskoirat, jotka ovat rotumääritelmän mukaisia, ja hyväluonteisia ihmisen parhaita ystäviä. Seisojissa pidämme tärkeänä laajaa, vauhdikasta hakua ja vahvaa riistaintoa. Luontainen nouto ja vesityöskentelyinto on hyvä lisä. Kasvattamamme koirat eivät välttämättä ole niitä helpoimpia, mutta itse kun tykkäämme koirista joissa on 'kipinää' niin haluamme sellaisia myös kasvattaa. Saksanseisojan kuuluu olla myös varhaiskypsä ja monet pennuistamme ovat metsästyskelpoisia vuoden ikäisenä. Mäyräkoiralla tärkeä ominaisuus on sen monipuolisuus ja sitä haluamme vaalia kasvateissamme. Mäyräkoiralle ominaiset luonteenpiirteet ovat meille rakkaita, itsepäisyys, ihmisrakkaus ja vahva halu riistalle.
Koiraharrastus on vienyt mennessään - eihän tätä enää harrastukseksi voi sanoa vaan kyse on elämäntavasta. Kokeet ovat osa harrastusta, ja tärkeä osa koiriemme jalostusta. Jussi on saanut kanakoirien erikoiskokeiden tuomarioikeudet joulukuussa 2003 - ja suorittaa näin osaltaan jalostustyön valintaa.